‘’Tämä sovellus mahdollistaa historiasta kertomisen uudella saavutettavalla tavalla ja virtuaalisisältö toimii myös koululaisille erinomaisesti. Lisäksi on mahtavaa, että tätäkin aikakautta tuodaan esille, koska linna on paljon enemmän kuin vain keskiaikaa’’
Susanna Lahtinen, Turun kaupungin museopalveluiden yleisötyön amanuenssi
Toteutimme Turun museokeskuksen ja Historian ja tulevaisuuden museo -hankkeen kanssa vuoden 1827 Linnanpuistoon sijoittuvan tarinallisen lisätyn todellisuuden (AR) kokemuksen. Sisältö on julkaistu Tarina-sovelluksessa ja se perustuu tutkimustyön pohjalta syntyneeseen kaupunkimallinnukseen.
Sovellus yhdistelee tarinankerrontaa, pelillisyyttä ja fyysisen ympäristön eri elementtejä. Se opastaa käyttäjän kävelylle Linnanpuistossa ja AR-kohtaukset aktivoituvat käyttäjän sijainnin perusteella.
Kokemuksessa oppaina toimivat 1827 vuoden rooleihin eläytyvät Charlotta Rosenberg ja Bengt Selin, joiden kertomien tarinoiden kautta tutustutaan alueen elämään. Näyttelijät ovat tuotu sovellukseen green screen -teknologiaa hyödyntäen.
Linnanpuisto-sisältö on koettavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sisältöön voi tutustua Tarina-sovelluksessa, jonka voi ladata ilmaiseksi Google Play ja App Store – sovelluskaupoista.